Juuri nyt

Pitäis varmaan mennä käymää siellä psykologilla.. En oikein tiiä miten voin henkisesti.. Aina kun äiti kysyy että miten voin niin alkaa tulee kyyneleet silmiin ja kieltäydyn puhumasta asiasta.

Siis kun en ymmärrä. Oon tällä hetkellä onnellisempi kuin pitkään aikaan kun oon saanu niin paljo ihania ihmisiä ympärilleni viimesen vuoden aikana. Mutta silti romahdan ihan pienestäkin asiasta. Esimerkiksi joku sanoo läpällä jotain niiin se saattaa mennä miulla tunteisiin niin pahasti et alan tiedostamatta raapimaan/puremaan itseäni tai alan pään sisällä haukkumaan itseäni alimpaan helvettiin. 

Tommi onneks nykysin huomaa millon miulla menny hermo ja voin huonosti. Tänään viimeks vähän kinasteltiin ja mie sit lähin siitä tilanteesta kävelemään. Sit ku tulin kotiin nii ei menny pitkään ku toinen tulee tökkimään ja halaamaan! Sain siitä suoraan hymyn huulille ja unohin kaiken pahan miun ympäriltä.

Vaikka elämäni ei olekkaan ruusuila tanssimista niin onneksi omistan ''perheen'' mikä pitää minut täällä kaikesta huolimatta <3! 

Arvostakaa pienimpiäkin asioita mitä elämässänne on!

Saanko vain romahtaa?

En tiedä.. mitä järkee enää missään jumalauta on.. ei. En tiedä haluanko kuolla. Mutta vittu miks joudun kestämään tätä paskaa? Miks vittu just minä? Miks just sillo ku tuntu viimein et alan päästä ylös päin niin matto vedetään jalkojen alta?

Tajusin tänään äitiä halatessa, että olen taas alkanut peittää tunteeni ja oloni. Hymy minkä näette minussa, ei ole aitoa. Ainut täysin aito hymy tulee välillä Tommin aikana. Se ihminen saa miut tuntemaan että oon turvassa ja onnellinen viimein, vaikka välillä myös sen takii kyyneleitä vieritän. En tiiä missä oisin ja mitä oisin vai olisinko edes täällä jos hän ei ois tässä.

Tuntuu päivisin, että todella pystyn tähän. Pystyn elämään tämän päivän. Mutta illan tullen, romahdan. Illat on kauheimpia.. kun ei nukuta, on pimeää ja aikaa miettiä niin kerkii kelaa kaikkee. Kerkiin miettii syitä elämälle ja syitä kuolemalle. Sille miksi olen täällä, edelleen.

Mutta en halua aiheuttaa sitä tuskaa läheisilleni minkä tuottaisin jos kuolisin.. Pakko yrittää jaksaa edes heidän takiaan. Päivä kerrallaan. Yö kerrallaan. Miettien heräänkö huomen aamuna.

Lappalaiskoirat ry, kesäleiri 2017

Niin kuin otsikosta jo huomaa niin tää käsittelee vähä tota leirii ja kuvia saatte sitten myöhemmässsä vaiheessa!

Eli Joensuussa, Lehmossa järjestettiin 20.7.2017-23.7.2017 Lappalaiskoirien kesäleiri. Sinne osallistui monen monta eri ikäistä, väristä, näköistä, luonteista lapinkoiraa ja lapinporokoiraa.

Ajattelin ennen leirille menoa, että se olisi paljon ''tiukempi'', mutta kaikki juttelivatkin toisilleen kuin vanhat tutut ja uusia tuttuja tuli roppakaupalla lisää! Toki myös meijän koirulit sai paaallljooooon uusia koirakavereita ja rapsuttajia.

Leirillä järjestettiin erillaisia harrasteryhmiä (esim. toko, agility, vepe), leirinäyttely, Kolin reissu, leiriolympialaiset ja iltaisin oli yhteistä touhuamista kodalla ym. Osallistuin Fannin kanssa näyttelytreeniin ja vepeen. Äiti sitten käytti toisen koirani, Susun, muutamassa harrasteryhmässä.

Olin torstain ja sunnuntain Talkoolaisena. Sitten perjantain ja lauantain pääsis olemaan itse leiriläinen (toki seassa vähä tein talkoohommiakin!). Leiristä jäi tosi hyvä fiilis ja odotan jo milloin seuraava alkaisi!!

http://susirajanlappalaiset.blogspot.fi/
http://www.lappalaiskoirat.fi/

Masennus kuin sota

Masennus on kuin sota. Sen alkua voi ennustaa, mutta kun se iskee niin se yllättää. Sitä ei voi lopettaa, vain sormia napsauttamalla. Yksin ei selviä, kaikkea sitä isoa vastaan. Jos yrittää pärjätä yksin, on silloin selviytyminen harvinaista. Et pääse piiloon sitä minnekkään. Ja vaikka selviäisit siitä, et koskaan voi unohtaa täysin sitä. Se tulee olemaan aina osa sinua.. Et mahda sille mitään.. 

Vaikka oma olo tuntuisi toivottomalta, niin mieti tarkkaan haluatko antaa itsellesi vielä mahdollisuuden ja haet apua (edes vertaistukea). Koska kun teet sen pääätöksen, ettet enä halua herätä tähän sodan käyntiin, niin et voi enää palata siitä. Et voi enää viimeisellä hengen vedollasi todeta, että haluankin elämäni takaisin. 

Tiedän. Tiedän todella miltä tuntuu tunne, että pois päääsy olisi paras ratkaisu. Olen vielä kuitenkin tässä. En olisi pysynyt näin pitkään hengissä ilman läheisiäni <3 ! Tiedän että en ole se halpoin ystävä, lapsi, tyttöystävä tai mitään muutakaan. Mutta te jotka olette silti pysyneet tässä niin kiitos!!

Pois täältä? sis. linkki

Joskus iltaisin kun menen sänkyyn peiton alle ja sammutan valot, mietin miltä tuntuisi jos ei aamulla heräisikään? Entä jos nyt kun nukahdan niin nukahtaisin ikuiseen uneen josta en enää koskaan heräisi? Olisiko se sitten niin kauheaa?

Pelkään omalla tavallaan kuolemaa ja sitä kun illalla suljen silmäni, että ne eivät aamulla enää aukeisi. Mutta taas toisaalta on aikoja jolloin toivon, että silmät suljettua nukahtaisin ikiuneen. Ei enää kipua. Ei enää särkyä. Ei enää ahdistusta. Ei enää tätä kaikkea paskaa. Ja paras, en itse joutuisi toteuttamaan/tekemään sitä lopullista päätöstä..

Entäs läheiseni? Olisiko se oikein heille? Jäisivätkö he kaipaamaan? Huomaisiko edes kukaan? Vastaus on etten tiedä. EN kertakaikkiaan tiedä. Mutta onko sillä loppupeleissä merkitystä? Eikö olisi tärkeintä että olisin itse viimein paikassa paremmassa?


https://surunauha.net/

Fanni ja ystävät, kuvailuja

Moikka! 
Fannista kasvanu niin äkkiä jo iso tytttö :o ! Johan se on 6,5kk riiviö, mutta niiiin ihana samalla <3!

Ennen kuolemaan haluan..OSA 1

Moikka!

Meistä moni on varmasti joskus miettinyt asioita, mitä haluaisi vielä tehdä/kokea ennen sitä viimeistä matkaa. Itse ainakin miettinyt usein näitä. Välillä vain tuntuu, että ihan sama, ehkä olisi aika siirtyä siihen viimeiseen matkaan..?!

Mutta mennään asiaan..->

1. OMA LAPSI
Olen aina halunnut oman lapsen. Vauva kuume välillä kauhean iso ja unissa näen olevani raskaana/sylissäni pieni kaunis vauva. Muutaman raskaustestin olen joutunut myös tekemään, ne ovat olleet kylläkin negatiivisia. Toisaalta toivon, että olisin saanut positiivisen tuloksen, MUTTA oman elämäntilanteen suhteen olen tyytyväinen negatiiviseen.. 

2. RATSASTAMINEN
Haluaisin osata ratsastaa edes jotenkin ja voittaa pelkoni ratsastamisen suhteen. Kun kävin syksyllä kämppikseni Mannan hevosen selässä, tunsin että se oli kui terapiaa. Nautin siitä, vaikka pelottikin. Sen jälkeen en vain ole enää uskaltanut mennä hevosen selkän..

3. ITSETUNTO
Halaisin kerrankin tuntea itseni nätiksi, kun katson peiliin..