Pääkivut, oksentelu ja sairaala

Moikka! Viimeset 5-6viikkoo oon kärsiny aivan jäätävistä päänsäryistä. Näiden takia on tullu oltuu 2-3 kertaa tk:ssa, kaks kertaa päivystyksessä ja kerran tiputuksessa.

No tänään taas ennen12 suuntasin päivystykseen kun kivut vaan jatkuu ja jatkuu ja viikonloppuna taas oksentelin kun tuli kova kohtaus. Yöh, ei enää oksentamista yhtään kiitos tänne🤮.

Olin jonnekkin 20 asti tarkkailussa. Ottivat pään viipalekuvan, sain lääkkeitä suoneen, ottivat verikokeita ja neurologit kävi tutkimassa. Syytä eivät osanneet sanoa, ei migreeniä, ei lihasjumia, ei kasvaimia, ei aivokalvontulehusta yms..

Päättivät kuitenki jättää miut päivystyksen osastolle, että oon tarkkailussa, koska kotikuntonen en kuulemma vielä ole. Aamulla tulee käy lääkäri ja fysioterapeutti ainakin käymään ja mietitään lääkkeitä yms. Saa nähä mitä käy ja miten jatketaan.

En vaan enää jaksa yhtään päivää enempää näiden olojen kanssa. Tää on jo vaikuttanu miun sosiaaliseen elämään ja siihen millanen oon kotona. Kiukuttelen, mökötän, itken, pidän mykkäkoulua, nukun paljon, sen mitä valvon niin en jaksa tehdä mitään. Haluan vain maata yksin sängyssä, mutta en kuitenkaan halua olla erossa rakkaasta.. En tiedä missä asennossa, olossa, valossa, äänessä olisi parasta. Tiedän vain, että ilman Tommia en tähän pysty ja yksikin yö erossa saa miut itkemään..

Tällä hetkellä istun kuulokkeet korvilla sairaala sängyssä ja tuijotan ulos ikkunasta miettien tätä kaikkea. Miten kaikki paska osuu kohdalle? Miten jaksan kantaa tämän kaiken? Olisiko joskus hetki ilman kipua?

Vaikka tämä kaikki on täyttä tuskaa, niin yritän pitää itseni positiivisena. Yritän miettiä millaisen elämän haluan itselleni, ketä ihmisiä siihen kuuluu, missä sen haluan viettää, .. Tästä kuitenkin tulee vielä postaus erikseen ja jos haluat tietää lisää mistä tämä kaikki lähti niin käy katsomassa miun instagramista story nimeltä #munlainen! Ensi viikolla sitten soitellaan Eveliina Uosukaisen kanssa ja sen jälkeen varmasti helpompi miun kirjoittaa julkaisu tästä aiheesta!

Mutta nyt otan omaa aikaa ja yritän päästä sairaala kammostani yli. Hyvää yötä❤️😍

SOMET
Instagram: _memmu_
Snapchat: memmulii
Askfm: memmunen (https://ask.fm/memmunen?utm_source=copy_link&utm_medium=android)

Muistoja lapsuudesta

"Herään aamulla kauheaan viinan hajuun. Olen väsynyt, mutta pääni täyttää ajatus "onhan iskä ja äiti kunnossa?".

Valvoin taas kuunnellen sitä kännistä miehen laulamista, puhelimessa puhumista ja vanhempien huutamista toisilleen. Itkin peiton alla taas melkein koko yön peloissani ja ahdistuneena. Välillä esitin nukkuvaa, ettei heikkouttani huomattaisi.

Nousen ja löydän äitin nukkumasta sohvalta. Tiedän hänen olevan vihainen ja pettynyt, tai ainakin näin uskon. Isän löydän vanhempien makuuhuoneesta nukkumasta.

Kuuntelen hetken hiljaisuutta. Se ei tule kuitenkaan kestämään pitkään. Tiedän jo saman toistuvan kohta. Kovetan itseni ja toivon asioiden muuttuvan vielä. Haluan uskoa siihen.. Ehkä vielä joskus.."

~muistoja lapsuudesta

Kiitollinen Siunattu Onnellinen

Huhhei. Alkaa jalka olemaan jo paremmassa kunnossa. Kolmas viikko nyt menossa kipsin kanssa ja se on jouduttu myös uusimaan jo pari kertaa.. Millo oli liian löysä ja millo väärässä asennossa & liian kireellä.. Huohh..

Mutta kesän lämpimistä säistä nautittu pihalla netflixii katellessa ja spotify soittolistoja kuunnellen. Rusketuskin on tarttunut yllättävän hyvin ja kesä vassa alussa. Jee!!

Miulla on tässä ollu muutto menossa ja on ollu koti kirpputoria yms. Meistä tulee nyt Tommin kanssa virallisesti avopuolisoita. Koirien ja kaiken kannalta helpoimpa kun virallisesti asutaan yhessä. Uutta yhteistä asunto siis seuraavaksi etsimään 😉..

Itseasiassa miulle kuuluu nykyään yllättävän hyvää. Oon ilosempi ja niinkun mummo totes "hymyilet pitkästä aikaa aidosti". Vaikka edelleenkin on hankalaa ja välillä ahdistaa, niin olen oppinut nauttimaan tästä kaikesta ihanasta mitä minulla on😍! Ihana miesystävä, kaksi koiraa, läheinen suhde vanhempiin, kavereita jotka välittävät ja kaikkea muutakin ihanaa!

Mutta jatkan kalenterin täyttöä. Hyvää yötä kaikille ❤️

Kesäkesäkesä

Aaah. Ihanat nää kesä säät 😍. Jalkaan tuli paketti viime ke, mutta se ei onneks haittaa auringon ottoa yhtään!

Oon maannu nyt nää kaikki aurinkoiset säät ulkona niin ehkä se brunaki vähitellen tarttuis.. Toivottavasti ainakin! Viime kesänä jäi auringon otto nimittäin tosi vähäiseksi eikä tullut sen takia oikein ees rajoja..

Mutta aah. Tänään pitkästä aikaa päivä kun ei oo MITÄÄN suunnitelmia. Olla vaan kotona ja rentoutua ❤️. Tää tekee kyl ihan hyvää. En edes muista milloin viimeksi olisi tämmöinen päivä ollut!?

Miun touhuumista jos haluu seurailla niin eniten päivittelen sitä instagramin storyyn (miut löytää sieltä nimellä : _memmu_ ) !

Mutta nyt jatkan rentoutumista ja kirjoittelen taas myöhemmin paremmin ❤️! Ihanaa alkukesää kaikille!!!

Nopea tervehdys! Kai?

En tiiä alottaisko sanoista moikka kaikki vai oisinko vaik hiljaa. Pitäisikö minun olla tänne kirjoittaa miten ihanaa elämäni on vai siitä mitä tunnen juuri tällä hetkellä. Kerronko siitä miten oli ihana nähdä siskoani pitkästä aikaa vai siitä miten tänä iltana kaikki taas tuntui vaan kaatuvan niskaan ja oman jaksamiseni romahtamisesta. Veikkaan et ainakin läheiseni lukisivat mieluumin tekstin positiivisista asioista, mutta luulen että tää on se negatiivinen puoli. Toisaalta luulen että on vain paras pyyhkiä kyyneleet, ottaa iltalääkkeet että pääsen hetkeksi pois päänisisälläni olevasta sekasorrosta ja kasata aamulla taas itseni ympärilleni se muuri minkä ainakun saan rikottua niin saan kasata takaisin. Parempi vain kun sanoo aina vain kaikille että kaikki on hyvin ja kertoo vain positiiviset tapahtumat.

Ps. Lopuksi mietintä kaikille. Jos ihminen kertoo kolme iloista asiaa elämästään/jaksamisesta/voinnistaan tmv, niin oletteko koskaan ajatelleet kuinka monta paskaa asiaa samalla hetkellä päässä liikkuu?

Niinkuin alussa mainitsin niin ei elämäni pelkkää paskaa ole. On tapahtunut kaikkea mukavaa ja ympärilläni on ihania ihmisiä, ainakin näin uskon..

Demoni

Kello on yli yks yöllä. En saa nukuttua, koska ajatukset valtaavat pääni. Mietin vastausta kysymyksiin, jotka tuntuvat niin suurilta ja hankalilta.

Haluaisin huutaa apua. En kuitenkaan pysty, sillä tunnen demonin hyökkäävän takaa päin ja vaimentaa huutoni. Se ei anna minun hakea apua. Se nauraa minulle, kun yritän kyyneleet silmissä rimpuilla sen otteesta irti. Tuloksetta..

Lopulta vain vajoan alas itkemään. En enää jaksa tapella sitä vastaan. Se saa taas  vallan minusta, vaikka olen monta vuotta taistellut sitä vastaan. Ehkä se ei ole koskaan edes päästänyt minusta kokonaan irti. Mutta miksi?

Kyyneliä valuu poskiani pitkin. Yritän olla ajattelematta kaikkea tätä. Haluaisin nukkua, mutta pelkkä silmien kiinni laitto tuo kaikki ajatukset mieleeni. Ajatukset kulkevat niin nopeasti, etten saa niistä kiinni. Ahdistus täyttää minut ja on pakko avata silmät. Tiedän, etten pääse demonin otteesta enää pois..

~27.2.2018    klo. 1.20

Miksi just minä?

Taidan seota lopullisesti. En enää jaksa. Miks kaikki voi olla näin saatanan hankalaa. Miks mie oon näin paska ihminen. Miks? Iha sama mitä yritän niin kaikki on aina väärin tehty tai sanottu.

Oonko vaan niim vitun epäonnistunu ihminen? Em enää tiiä. Ehkä miun ei ollu tarkotus syntyy tähä maailmaan.

Oon niin  väsyny näihin kipuihin ja siihen että mikään ei auta. Haluisin elää normaalii elämää, mennä töihi, nähä ystäviä, käydä salilla ja olla vaan kotona rakkaan kanssa. Mutta kun sattuu ja se vie omaa mielialaa iha vitun alas, niin ei vaan jaksa. Tuntuu että ylös nousu, koirien hoito ja hereillä pysyminen vie voimat. Sit siihen päälle siivoot taloa, näät joskus kavereita, ruuan tekoo ymsymsyms.

Toivon et kaverit ymmärtää minuu.. Mut kai tässä selvii ketkä on oikeita ystävii ja ketkä ei. Onneks moni ei oo jättäny yksin vaikka en todellakaan oo helpoin tapaus tai jaksa nähä/vastata viesteihi. Kaikki johtuu vaan siitä et oon niin kipee ja väsyny tähän.

En usko et oisit jaksano elää tän kaiken paskan keskellä ilman Tommii.. Veikkaan et oisin luovuttanu niiin paljo aijemmi jo. Puolen toista vuoden aikana on vaan niin paljo sattunu kaikkee. Niin paljo negatiivista, mutta onneks ees vähän positiivista. Ne vaan ei enää tunnu miltään kun vajoo niin pohjalle.

Tuntuu aina et ku hetken on ilonen ja onnelinen, niin joku tulee ja vetää sen maton jalkojen alta..

Haluun koittaa vielä jaksaa ja mennä eteenpäin, mutta jos tässä käy viel jtn isoo negatiivista niin en enää tiiä pystynkö..

Kiitos ja Anteeks kaikille ❤️

30.1.2018

Mistähän sitä taas edes alottaisi.. Siitäkö että nilkka on huonompana? Siitäkö että tuntuu etten riitä kellekkään? Siitäkö että haluaisin kuolla? Siitäkö että pelkään mummon menetystä? Siitäkö että tuntuu kaikkien hylkäävän miut aina kun eniten heitä tarviisin? Siitäkö että pelkään menettäväni/menettäneeni elämäni tärkeimmän asian?

Kaikki on vaan niin raskasta ja vaikeeta enkä enää tiiä onko missään mitään järkee. Tuntuu, että vajoon takasin sinne pohjalla, josta en ehkä koskaan enää nouse. Kaikkein parasta ois vaan kun häviisin täältä.

Anteeks kaikille että jos en oo jaksanu pitää nyt kehenkään yhteyttä. Jos selviin päivän perusasioista, niin oon tyytyväinen. Joskus pelkkä sängystä nouseminen on hankalaa. Sitten saan kuulla että "et tee ikinä mitää" "sie vaa makaat". No VITTU ANTEEKS jos oon niin kipee ja väsyny. Henkisesti ja Fyysisesti. En vaan aina pysty kaikkeen, vaikka kuinka haluaisin.

Vihaan itteeni. Vihaan kroppaani. Vihaan läskejäni. Vihaan hiuksiani. Vihaan kaikkee itessäni.

En tiiä pystynkö kirjottamaan enempää.. Tuntuu että oon niin loppu. Pää täynnä ajatuksia, mutta tuntuu etten saa niitä tähän sanoiksi. Haluisin kertoo kaiken, mutta se ei vaan tuu ulos..

Tarina, osa 2

Istun ulkona. Katselen putoavia lehtiä. Kuulen pienen tuulen vireen korvissani. En kuitenkaan tunne kylmyyttä, en märkää syksyistä maata, itse asiassa en tunne enää mitään. 

Näen kuinka maailma vain lakastuu ymprilläni. Kaikki kuolee. Myös minä.

Olen henkisesti niin loppu, lähes kuollut. On aika lopettaa siis tämä tuska. Mitä minä täällä tekisin edes? En enää mitään. Olen elänyt elämääni tuskien kanssa jo liian pitkään ilman parannusta, en enää usko minkään pelastavan minua. Rakastan kaikkia jotka olette minua auttaneet ja tukeneet..

https://www.youtube.com/watch?v=RZihexeDPAg

Retkahdus

Olin tässä pitkän pätkän taas koskematta teriin tmv. Noo nyt sitten reilu pari viikkoo sit retkahin..

Olin suihkussa ja näin siellä kulmakarvojen ajelijan. Siinä on terävä terä ja siinä sit tuijottelin sitä. Oli ollut taas pari raskaampaa päivää. Otin sen käteen ja mietin onko tämä oikein kuitenkaan. Laitoin sen takaisin ja jatkoin suihkun alla istumista. Siinä sitten kuunnellessa veden valumista ja taustalla soi oma spotify lista ja aloin itkeä..En tiedä minkä takia ne kyyneleet alkoivat valua, mutta tuntui että romahdan. Otin taas sen terän käteen.. Tuijotin sitä ja vanhoja arpia vuorotellen. Suljin silmät ja samalla terä painautui ihooni, vetäisin nopeasti ja näin veren. Se sai oloni hieman helpottumaan. Toistin saman pari kertaa..

Pesin hiukset, kropan ja menin vessaan etsimään laastaria. En todellakaan halunnut Tommin tai kenenkään muun näkevän romahdustani. Häpesin. Pelkäsin. Olin taas pettänyt itseni ja kaikki muut..

Toivon, että joskus ihmiset ymmärtäisivät masentuneita..