Demoni

Kello on yli yks yöllä. En saa nukuttua, koska ajatukset valtaavat pääni. Mietin vastausta kysymyksiin, jotka tuntuvat niin suurilta ja hankalilta.

Haluaisin huutaa apua. En kuitenkaan pysty, sillä tunnen demonin hyökkäävän takaa päin ja vaimentaa huutoni. Se ei anna minun hakea apua. Se nauraa minulle, kun yritän kyyneleet silmissä rimpuilla sen otteesta irti. Tuloksetta..

Lopulta vain vajoan alas itkemään. En enää jaksa tapella sitä vastaan. Se saa taas  vallan minusta, vaikka olen monta vuotta taistellut sitä vastaan. Ehkä se ei ole koskaan edes päästänyt minusta kokonaan irti. Mutta miksi?

Kyyneliä valuu poskiani pitkin. Yritän olla ajattelematta kaikkea tätä. Haluaisin nukkua, mutta pelkkä silmien kiinni laitto tuo kaikki ajatukset mieleeni. Ajatukset kulkevat niin nopeasti, etten saa niistä kiinni. Ahdistus täyttää minut ja on pakko avata silmät. Tiedän, etten pääse demonin otteesta enää pois..

~27.2.2018    klo. 1.20

Miksi just minä?

Taidan seota lopullisesti. En enää jaksa. Miks kaikki voi olla näin saatanan hankalaa. Miks mie oon näin paska ihminen. Miks? Iha sama mitä yritän niin kaikki on aina väärin tehty tai sanottu.

Oonko vaan niim vitun epäonnistunu ihminen? Em enää tiiä. Ehkä miun ei ollu tarkotus syntyy tähä maailmaan.

Oon niin  väsyny näihin kipuihin ja siihen että mikään ei auta. Haluisin elää normaalii elämää, mennä töihi, nähä ystäviä, käydä salilla ja olla vaan kotona rakkaan kanssa. Mutta kun sattuu ja se vie omaa mielialaa iha vitun alas, niin ei vaan jaksa. Tuntuu että ylös nousu, koirien hoito ja hereillä pysyminen vie voimat. Sit siihen päälle siivoot taloa, näät joskus kavereita, ruuan tekoo ymsymsyms.

Toivon et kaverit ymmärtää minuu.. Mut kai tässä selvii ketkä on oikeita ystävii ja ketkä ei. Onneks moni ei oo jättäny yksin vaikka en todellakaan oo helpoin tapaus tai jaksa nähä/vastata viesteihi. Kaikki johtuu vaan siitä et oon niin kipee ja väsyny tähän.

En usko et oisit jaksano elää tän kaiken paskan keskellä ilman Tommii.. Veikkaan et oisin luovuttanu niiin paljo aijemmi jo. Puolen toista vuoden aikana on vaan niin paljo sattunu kaikkee. Niin paljo negatiivista, mutta onneks ees vähän positiivista. Ne vaan ei enää tunnu miltään kun vajoo niin pohjalle.

Tuntuu aina et ku hetken on ilonen ja onnelinen, niin joku tulee ja vetää sen maton jalkojen alta..

Haluun koittaa vielä jaksaa ja mennä eteenpäin, mutta jos tässä käy viel jtn isoo negatiivista niin en enää tiiä pystynkö..

Kiitos ja Anteeks kaikille ❤️