tiistai 10. tammikuuta 2017

Viilsin..

Moikka! (pitkästä aikaa..)

En oo pitkään aikaan saanut aikaiseksi avata konetta ja alkaa kirjoittamaan, vaikka ideoita ja aiheita onkin mielessä monta ollut.. Mutta panacodin syönnin takia tuntuu että välillä on ihan pihalla eikä ajatus kulje. Myös on tapahtunut niin paljo kaikkea mikä laittanut ajatukset sekaisin, mm. kaveririntamalla ja oli tässähautajaisetkin :/ (näistä sitten lisää jossain toisessa postauksessa!)

Mutta joo! Aloitetaan siitä mistä ajattelin ny vähän puhua, eli viiltelyn jatkuminen.. En ymmärrä miksi mutta oma jaksaminen on romahtanut alaspäin tosi paljon.. Olen itkenyt, saanut paniikki kohtauksia ja niiden takia myös se puukko on tullut otettu käteen useammankin kuin yhden kerran.. 

Nilkkaan olen kaikki viillot tehnyt ja siiihen on syynsä:
1.en halua että kaikki näkevät ne, eli saan peitettyä halutessani kun laitan vain sukan jalkaan
2.tunnen kivun koko ajan kävellessä kengät jalassa kun kenkä ns. painaa haavoja (tämä toki tekee myös sen että haavat avautuvat helposti uudelleen..) ja se tuntuu hyvltä

Kuitenkin tuo nilkka on taas sen näköinen et hävettää olla ilman sukkia.. Ne haavat kutisee niin paljon aina esim. suihkun jälkeen et tulee vahingossa revittyy ruvet pois eikä ala paranemaan kunnolla..

Mutta joo tää oli ny vaan tämmöne nopee kirjotus kun sain viimein aikaseks avata koneen. Mutta nyt meen takas peiton alle kattomaan telkkaria ja nauttimaan illasta ennen kun nukahan. 
HEIDO <3!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti