UUTISIA UUTISIA!

Moikka!

Eli tässä nyt ollu vähän kaikkea, joten välillä en niin paljon ole kirjoitellut.. Anteeksi siitä!

Minulla on toinenki blogi jota päivittelen joskus enemmän kun se on suoraan puhelimessa, joten ajattelin sen laittaa teillekkin jos joku haluaa välillä käydä sitä kautta seuraamassa oloani ja tekemisiäni. Harmi vain en osaa tuolla sovelluksella kuvia laittaa noihin joten niitä varmaan tänne tuun enemmän päivittelemään. MUTTA älkää huoliko aijon pitää tämänkin blogin hengissä vielä piiitkäään! 

Eli toinen blogi on:
http://erilainenmaailmani.blogspot.fi/

Siellä postausta eillisestä pahasta olosta ja juhannuksestani!

Mutta nyt alan katsoa natflix sarjoja ja syömään meloonia, MOIKKAA<3 

Mennä vai eikö mennä?

Miulla on monesti nyt ollu aikoja psykologille, kuitenkin aina syystä tai toisesta en ole päässyt tai en ole mennyt. Jotenkin en jaksa mennä sinne esittämään kuinka hyvin kaikki muka olisi, koska en halua avautua ns ''tuntemattomalla'' tai muutenkaan kertoa oikeista tunteistani jotka olen oppinut piilottamaan monen vuoden ajan jo..

Tänään miulla olisi taas ollut aika psykologille ja olinkin sinne jo menossa. Kuitenkin sitten rupesi ahdistamaan koko sinne meno ja että siellä pitäisi taas puhua. Peruin siis taas kerran käyntini kuukautiskipujen takia. Toki joo syy on vähän oikeakin koska mahaan sattuu, mutta niin.. 

Koen että saan paremman avun kirjoittamalla kaiken paperille/tänne jolloin saan purettua paremmin oloani. Ehkä joskus vielä uskallan nämäkin tekstit psykologille näyttää..!? Se aika ei kuitenkaan ole vielä..

Tekstin pätkiä vuosien varrelta :)

Joskus tykkään näitäkin kirjotella kun olo on huono/ hyvä/ tylsistynyt. Tässä nyt vaan osa ja varmaan teen näistä viel toisen postauksen myöhemmin :) !

Rakastan sua vaikka sanon aina muuta, 
yksin en vain jaksa enää katsoa kuuta. 
Tähdille itkeä ja pihamaa yksin kitkeä.

Jos vielä voisin, ottaisin mä sut takaisin, 
rutistaisin ja ehkä pusunkin antaisin.
Mutta se ei kuitenkaan enää onnistu, 
sinulla on uusi, enkä halua tulla väliinne.

Yksi viesti vastaukseksi riittäisi,
siitä sua mä kiittäisin.
Olisitpa kanssani tänään täällä,
ja aina maan päällä.

Ehkä tulevaisuudessa meillä on lapsi, 
ehkä jopa kaksi.
Mutta ei murehdita siitä,
toivottavasti sulle riitän.

En vaihtaisi hetkistämme mitään.
En rakkautta, vitsejä tai salaisuuksia.
Eli en todellakaan mitään.

Vaikka välimatka on suuri,
ei se voi olla välillämme muuri.
Olisipa rakkauteen lääke kuuri.

Lähdetkö kanssani pois täältä, 
etsitään yhdessä turvapaikka.
Ei kerroittaisi siitä muille,
paskaa puhuville suille.

Mutta ole kiltti,
anna mulle vielä anteeksi.
Toista voi rakastaa, jos haluaa
ja myös anteeksi silloin antamaan.

Haluun vaan itkee ja parkuu,
juosta tätä paskaa maailmaa karkuun.

Miks laitatte suolaa mun haavoihin,
mua ei vaan oo luotu tän maailman kaavoihin.

Kun sut mä tapasin,
mieleni latasin,
sun luokse karkasin..

Luoksesi saavuin
jalkojesi juureen kaaduin.
Kyynel poskellani vieri,
ja ajatukset päässäni kieri.

Tässä nyt osa mitä löysin ja tähän jaksoin kirjoittaa :). Tämä nyt oli vähän erilainen kirjoitus, mutta kuitenkin kuvaa minua ja kertoo arjestani!

Viiltely?

Ensimmäisen viiltoni tein saksilla. Se nyt oli ihan vain pinta raapaisu. Se miksi sen tein niin halusin kokeilla milta se tuntuu (silloin se oli vähän kuin muotia). Silloin se tuntui mukavalta ja enemmänkin nauroin kun kokeilin.

Sen jälkeen viilsin pari vähän syvempää naarmua kepillä, minkä löysin metsästä (nykyään ällöttää kuinka epähygieeninen se oli..). Tähän asti se oli ollut vain kokeilua, mutta nyt aloin käyttämään tätä silloin kun olo oli huono. 

Nyt viime talvena viilsin ranteeseen isot viillot ja monta.. Olin silloin ihan romuna ja ajattelin että itsensä satuttaminen on ainut vaihtoehto olon parantamiseen. Ajattelin ensin etten tästä kerro kellekkään, mutta kuitenkin paraskaverini näki ne. Hän alkoi itkemään ja sanoi pelkäävänsä että menettää minut, joten ''uhkasi'' kertoa äidilleni. Se sai minut pysähtymää ja sen jälkeen olin puolivuotta ilman viiltelyä.

Nyt tänä keväänä olen ollut todella stressaantunut ja itkuinen.. Myös viiltely on ollut osana elämässäni. Tälläkin hetkellä minulla on 3tuoretta viiltoa nilkassa. 

Olen usein miettinyt että haluan eroon viiltelemisestä, mutta se olo kun näkee sen veren ja tuntee sen kivun niin se helpottaa hetken oloa, vaikka eihän se loppujen lopuksi mitän hyödytä.. Yritän kuitenkin vähitellen sen lopettaa ja keksiä sen tilalle jotain muuta. Joten jos sinulla on antaa hyviä neuvoja kuinka olet eroon päässyt viiltelystä niin olisin kiitollinen avusta :3 !

Teksti päiväkirjasta, ''itsemurha''

4.1.2015

Tiedän sen nyt ettei minua ole tarkoitettu elämään. Tämä on vaikea päätös, mutta kun huomaa ettei kukaan enää välitä, niin onko sitten järkeä jatkaa?

Välitin kaikista teistä, jotka arvostivat minua sellaisena kuin olin. Olitte elämäni ainut positiivinen asia ja silloin kun teitä eniten olisin tarvinnut, lähditte pois.. Onneksi edes osa jäi ja siitä olen erittäin kiitollinen heille <3 !

Jään kaipaamaan teitä, mutta tiedättehän etteivät muistot häviä sydämestä, jos ne ovat itselle tärkeitä ja merkityksellisiä.

Älkää turhaan jääkö itkemään perääni. Se on turhaa. Se ei helpota asiaa ja ajatelkaa että tämä on minun tapani ''parantaa'' oma elämäni, vaikka se osaa satuttaisi.

Pieni tarina menneisyydestä..

''Heräsin aamuyöllä kauheaan rumahdukseen. Arvasin jo silloin, että isä oli taas juonut ja kompuroi jotain. Kuitenkin rumahdus oli tavallista kovempi ja sen jälkeen kuului kolinaa. Ihan kuin hän olisi kaatanut jonkun? 

 Kuulen äidin huutavan vihaisena ''voi jumalauta nyt!''. Isä oli liukastunut koiran pedin kulmaan ja kaatanut mennessään cd-telineen. Nyt hän makasi siinä lattialla rikkinäisten levyjen keskellä. 

 Menin sen jälkeen pieneen paniikkiin joten seuraava muistikuvani on kun äidin kaveri oli sänkyni vieressä silittämässä minua kun itkin. Hän kertoi että isällä oli vekki päässä ja äiti oli sitä hoitamassa. Olin aivan paniikissa ja peloissani. En tiedä kumpaa pelkäsin enemmän, että isä joutuu sairaalaan vai että vanhempani eroaisivat.'' 

Tämän tilanteen aikana olin 7-9vuotias tyttö, joka on edelleen tämän takia traumatisoitunut ja pelkään kun isä ottaa edes yhden oluen..

-Muistoja lapsuudesta