4.1.2015
Tiedän sen nyt ettei minua ole tarkoitettu elämään. Tämä on vaikea päätös, mutta kun huomaa ettei kukaan enää välitä, niin onko sitten järkeä jatkaa?
Välitin kaikista teistä, jotka arvostivat minua sellaisena kuin olin. Olitte elämäni ainut positiivinen asia ja silloin kun teitä eniten olisin tarvinnut, lähditte pois.. Onneksi edes osa jäi ja siitä olen erittäin kiitollinen heille <3 !
Jään kaipaamaan teitä, mutta tiedättehän etteivät muistot häviä sydämestä, jos ne ovat itselle tärkeitä ja merkityksellisiä.
Älkää turhaan jääkö itkemään perääni. Se on turhaa. Se ei helpota asiaa ja ajatelkaa että tämä on minun tapani ''parantaa'' oma elämäni, vaikka se osaa satuttaisi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti