Mistähän sitä taas edes alottaisi.. Siitäkö että nilkka on huonompana? Siitäkö että tuntuu etten riitä kellekkään? Siitäkö että haluaisin kuolla? Siitäkö että pelkään mummon menetystä? Siitäkö että tuntuu kaikkien hylkäävän miut aina kun eniten heitä tarviisin? Siitäkö että pelkään menettäväni/menettäneeni elämäni tärkeimmän asian?
Kaikki on vaan niin raskasta ja vaikeeta enkä enää tiiä onko missään mitään järkee. Tuntuu, että vajoon takasin sinne pohjalla, josta en ehkä koskaan enää nouse. Kaikkein parasta ois vaan kun häviisin täältä.
Anteeks kaikille että jos en oo jaksanu pitää nyt kehenkään yhteyttä. Jos selviin päivän perusasioista, niin oon tyytyväinen. Joskus pelkkä sängystä nouseminen on hankalaa. Sitten saan kuulla että "et tee ikinä mitää" "sie vaa makaat". No VITTU ANTEEKS jos oon niin kipee ja väsyny. Henkisesti ja Fyysisesti. En vaan aina pysty kaikkeen, vaikka kuinka haluaisin.
Vihaan itteeni. Vihaan kroppaani. Vihaan läskejäni. Vihaan hiuksiani. Vihaan kaikkee itessäni.
En tiiä pystynkö kirjottamaan enempää.. Tuntuu että oon niin loppu. Pää täynnä ajatuksia, mutta tuntuu etten saa niitä tähän sanoiksi. Haluisin kertoo kaiken, mutta se ei vaan tuu ulos..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti