Masennus kuin sota

Masennus on kuin sota. Sen alkua voi ennustaa, mutta kun se iskee niin se yllättää. Sitä ei voi lopettaa, vain sormia napsauttamalla. Yksin ei selviä, kaikkea sitä isoa vastaan. Jos yrittää pärjätä yksin, on silloin selviytyminen harvinaista. Et pääse piiloon sitä minnekkään. Ja vaikka selviäisit siitä, et koskaan voi unohtaa täysin sitä. Se tulee olemaan aina osa sinua.. Et mahda sille mitään.. 

Vaikka oma olo tuntuisi toivottomalta, niin mieti tarkkaan haluatko antaa itsellesi vielä mahdollisuuden ja haet apua (edes vertaistukea). Koska kun teet sen pääätöksen, ettet enä halua herätä tähän sodan käyntiin, niin et voi enää palata siitä. Et voi enää viimeisellä hengen vedollasi todeta, että haluankin elämäni takaisin. 

Tiedän. Tiedän todella miltä tuntuu tunne, että pois päääsy olisi paras ratkaisu. Olen vielä kuitenkin tässä. En olisi pysynyt näin pitkään hengissä ilman läheisiäni <3 ! Tiedän että en ole se halpoin ystävä, lapsi, tyttöystävä tai mitään muutakaan. Mutta te jotka olette silti pysyneet tässä niin kiitos!!